BIOGRAFIA

Basismin monitaituri, kitaristi, musiikkituottaja

Ari-Pekka "Ape" Anttila, Vimpelistä kotoisin oleva basisti, on yksi Suomen ammattimuusikkojen kärkinimiä. Apen monivuotinen ura on koostunut musiikin säveltämisestä, sovittamisesta, tuottamisesta, opettamisesta sekä muusikon/basistin ammatin harjoittamisesta. Viime aikoina Ape on soittanut mm. Pete Parkkosen, Mikko Leppilammen, Krista Siegfridsin, Sebastian Rejmanin ja Pepe Willbergin kanssa.

Anttila on musiikin maisteri (Sibelius-Akatemia, v. 2000), joka on vuodesta 2004 asti toiminut vastuuopettajana Sibelius-Akatemian jazz-musiikin nuoriso-osastolla. Osittain jo opiskelija-aikana (1989-2000) hän toimi ammattimuusikkona esiintyen pääasiassa kotimaisten jazz-huippujen muodostamissa kokoonpanoissa. Ape on konsertoinut lähes kaikissa Euroopan maissa, USA:ssa, Meksikossa sekä Singaporessa. Yksi tärkeimmistä kokoonpanoista on ollut mm. UMO Jazz Orchestra, jonka kanssa Ape teki mittavan Euroopan kiertueen 1994, solistinaan Natalie Cole.

Vuonna 2001 Ape liittyi Lenni-Kalle Taipale -Trioon, jonka mukana hän konsertoi Suomen eturivin artistien kanssa Mike Monroesta Eino Grönin kautta Irinaan sekä Anssi Kelaan. Mukaan mahtui myös 1,5 vuotta Joonas Hytönen Shown Housebändin muusikkona sekä sovittajana.

Vuosina 2007-2014 Ape Anttila toimi Lohjalla n. 100 oppilaan musiikkikoulun rehtorina. Hän on johtanut vajaat 10 vuotta Sibelius-Akatemian vuosittaista jazz-leiriä. Ape on ollut kapellimestarina useamman kerran Miss Suomi -kisojen house-bändissä sekä Miss Baltic Sea TV-lähetysten orkestereissa.

Ape on työskennellyt lukuisissa produktioissa tuottajana, säveltäjänä, sovittajana, muusikkona useille levy-yhtiöille, joista mainittakoon Naxos/Prophone (Ira Kaspi : "You And The night and The Music", tuottaja-sovittaja), Texicalli Records (Vilma Timonen Quartet "VTQ", tuottaja-sovittaja-muusikko), Universal Music (Kirsi Ranto "Kotimatka" CD, tuottaja-sovittaja-muusikko), Warner Music Finland (Lenni-Kalle Taipale Trio "Lumia"CD, säveltäjä-sovittaja-muusikko), Lahden Levy-yhtiö Oy (Jarkko Martikainen "Rakkaus"CD, muusikko), Music With Wings LLC (Paula Jaakkola: "Holy") sekä Ääniä Records (Vilma Timonen Quartet "Forward" CD, tuottaja-sovittaja-muusikko. Albumi voitti vuoden 2009 EMMA-palkinnon).

Ape on myös musiikkileikkikoulu Funky Monkey Club Oy:n toinen perustajista sekä muskarin toinen ohjaaja ja kitaristi. Hän on säveltänyt lastenlauluja yhdessä vaimonsa Paula Anttilan kanssa sekä ollut vastuussa tämän musiikin äänityksistä ja tuotannosta. 

Apella on n. 25 vuoden erittäin laajalle ulottuva kokemus kotimaisen musiikin kentästä sekä sen lainalaisuuksista pöytien sekä lasien molemmilta puolilta. 

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita